KIRJAUDU
Käyttäjätunnus:
Salasana:

Oikeusministeriö vaihtaa viidenneksen koneista vuosittain

Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen koordinointivastuulla on hallinnonalan 12 000 työasemaa ja 10 000 käyttäjää. Helpdeskiinkin kyselyjä tulee 16 000 vuodessa.

Vuosittain uusitaan noin viidennes laitekannasta. Businessforum on tehdyn sopimuksen mukaan saanut toimittaakseen ensi vuoden maaliskuuhun mennessä 2 500 IBM-pöytätyöasemaa, näyttöä ja ohjelmistolisenssit. Se myös esiasentaa ja turvamerkitsee koneet asiakkaan esiasennusvaihtoehtojen mukaan.

Uusien työasemien hankinnassa oikeushallinnon tietotekniikkakeskus hyödynsi ensimmäisen kerran valtion hankintayksikkö Hanselin solmimia puitesopimuksia. – Aiemmin kilpailutimme itse kaikki työasemahankinnat. Puitesopimusten ansiosta säästimme aikaa ja resursseja, johtaja Ari Nieminen sanoo.

Hän antaa Businessforumille yhteistyöstä myönteisen arvosanan. Työasemien toimitukset ovat edenneet sovitussa aikataulussa suunnitelmien mukaan.

– Aikataulutus, selkeä laskutus ja kyky mukautua toimintamalliimme luovat pohjan hyvälle yhteistyölle, Nieminen sanoo.

Businessforum on yksi Hanselin puitesopimustoimittajista. Se on toimittajista ainoa, joka tarjoaa kaikki kilpailutetut tuoteryhmät - pc:t, kannettavat, palvelimet, tulostimet, dataprojektorit sekä verkon aktiivilaitteet.