KIRJAUDU
Käyttäjätunnus:
Salasana:

Sähköpörssin järjestelmä on kolmeen kertaan varmistettu

Tarina siitä, miten teollisuudelle ja energiayhtiöille laskentaohjelmistoja kehittäneestä Process Visionista on tullut pörssijärjestelmätoimittaja, on kiehtovaa kuultavaa.

Process Vision on perustettu vuonna 1993. Yrityksen nimi viittaa prosessisimulaatioon –vahvaan laskentaosaamiseen pohjautunut yritys aikoi ensin tuottaa simulaatio-ohjelmistoja. Vuonna 1995, energiamarkkinoiden avautuessa, yritys alkoi yhä enemmän keskittyä energiamarkkinoihin. Laman aikaan tehtaita ei avattu eikä simulaatio-ohjelmistoja tarvittu, mutta yrityksen energiayhtiöille kehittämät taseselvitys- ja mittaustenhallintaratkaisut avasivat hyvät markkinat.

- Uusien ohjelmistoratkaisujen avulla voitiin laskea, kuinka paljon kukin osapuoli oli sähköä myynyt ja toimittanut, myyntipäällikkö Antero Vatanen sanoo.

Suomeen 1990-lopulla toimitettujen ensimmäisen sukupolven järjestelmien pohjalta kehitetyllä GENERIS-järjestelmällä aloitettiin Euroopan valloitus sähkö- ja kaasumarkkinoiden vapautumisen tahdissa.

Nyt GENERIS on kypsä järjestelmä ja kokonainen tuoteperhe. Tällä mittauksiin ja sopimustietojen käsittelyyn, validiointeihin, laskentaan ja raportointiin käytettävällä järjestelmällä energiayhtiö hoitaa keskeiset liiketoimintaprosessinsa.

Kun Nord Pool Spotin edellinen kaupankäyntijärjestelmä koostui useista osista ja oli jo elinkaarensa päässä. Uuden valintaa varten Nord Pool Spot kartoitti markkinat laajalti. Process Vision nousi tarkasteluissa pian vahvoille, sillä GENERIStä käyttää kaksi Nord Poolin omistajaa, Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid sekä Ruotsin Svenska Kraftnät. Fingrid on hoiti Suomen taseselvityksen jo Process Visionin ensimmäisen sukupolven EHTO-järjestelmällä vuodesta 1999 vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen käyttöön tuli Fingridin hankkima uusi GENERIS-järjestelmä. Svenska Kraftnät hankki GENERISin vuonna 2004.

Kolminkertaisesti varmistettu järjestelmä

Businessforum aloitti laitetoimitukset vuonna 2006. Valittu ratkaisu perustui HP:n räkkipalvelimiin. Businessforumin kautta ostettiin myös käyttöjärjestelmät ja autentikointiohjelmisto.

Tuotantojärjestelmien lisäksi Process Visionin konesalissa on GENERIS SESAM -järjestelmän testi-, kehitys- ja koulutusjärjestelmät. Käytössä on siis kaiken kaikkiaan kuusi järjestelmää – edellä mainittujen lisäksi testi-, kehitys- ja koulutusympäristö. Kaiken tämän toimitti Businessforum.

- Asiakkaamme haluaa kokonaistoimituksen, joten me puolestamme tarvitsemme hyvän ja luotettavan toimittajakumppanin, joka hallitsee tekniikan ja on joustava. Meidän on voitava tarvittaessa soittaa vaikka kahdeksalta illalla, Vatanen sanoo.

Se, että tekniikka tunnetaan perin pohjin, on myös tärkeää, sillä näin kriittisissä järjestelmissä väärä valinta voi kostautua.

- Toimimme sellaisten kumppaneiden kanssa, joilta tiedämme saavamme luotettavia, asiakkaidemme tarpeisiin sopivia ratkaisuja. Businessforumin kanssa yhteistyömme jatkuukin, Vatanen sanoo.