Tilaa tunnukset >

englishfacebookcontact
Yritys

Kirjaston uudet ulottuvuudet

Lasipalatsin toisen kerroksen Kaupunginkirjaston Kohtaamispaikkaan on avattu uudenlainenkaupunkitoimisto. Se tarjoaa maksutta lyhytaikaista työskentely- ja neuvottelutilaa Helsingin keskustassa liikkuville.

– Idea syntyi, kun Kohtaamispaikan vanhat tietokoneet alkoivat hajota ja tyhjään tilaan kerääntyi ihmisiä omine kannettavineen. Aluksi porukka istuskeli ikkunalaudoilla ja lattioilla, kunnes hankimme tilaan pöytiä ja tuoleja.

– Kyselimme asiakkailta, mitä he toivoisivat tilassa olevan, ja vastausten perusteellaalettiin kehitellä uudenlaisia työpisteitä, joissa voi työskennellä rauhassa, keskustella matkapuhelimessa tai käydä videoneuvotteluita, tietotekniikkavirkailija Roberto Corsini kertoo.

– Olemme olleet mukana rakentamassa laiteympäristöä lähes alusta asti, mikä on ollut myös meille mielenkiintoista. Kaupunkitoimistoon haluttiin kehittää liikuteltavia minitoimistoja, ja sitä varten on tarvittu kosketusnäytöllisten laitteiden lisäksi erilaisia pienoheislaitteita, kuten web-kameroita, kuulokkeita ja muistikortinlukijoita. Tilassa on myös nopea WLAN-verkko, myyntipäällikkö Jouni Näätänen Businessforumista selvittää.

– Tärkein kehityskohde ovat kuitenkin olleet uudet tulostusratkaisut. Täällä on käytössä viime vuonna markkinoille tullut HP ePrint-konsepti, joka mahdollistaa tulostamisen esimerkiksi asiakkaan omasta mobiililaitteesta ilman erillisiä tulostusajureita. Tulostustyö lähetetään tulostimelle sähköpostitse, Näätänen jatkaa

Monenlaisia käyttäjiä

Kaupunkitoimisto lohkaisee Helsingin kaupungin vuokraamasta Lasipalatsin kolmensadan neliön tilasta noin kolmanneksen. Tila on täysin julkinen ja avoin yleisölle aina, kun samassa rakennuksessa sijaitsevat ravintola ja kahvila ovat auki. Varsinainen Kaupunkitoimisto on avoinna arkisin kello 11–18.

Yhteistyökumppaneita ovat Businessforumin lisäksi Forum Virium Helsinki, HP, Studio Antti E, Culminatum Oy ja Drupro Oy.

– Kumppaneita on saatu mukavasti mukaan, sillä uudenlainen konsepti kiinnostaa, Corsini mainitsee.

Corsini korostaa, että Kaupunkitoimisto on avoin kaikille käyttäjille, kunta- tai valtiorajoja ei Urban Officessa tunneta. Toimiston sijainti Helsingin keskei¬simmällä paikalla on myös erinomainen. Toimiston aukioloaikana paikalla on aina asiantuntevaa henkilökuntaa, joka opastaa tilojen ja laitteiden käytössä.

Urban Office -konsepti on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa, ja suunnitteilla on vastaavia toimistoja muun muassa Kouvolan, Espoon ja Tampereen kirjastojen yhteyteen.

TAKAISIN
ETUSIVULLE